Kirjastoalan opiskelijana mielenkiintoni kohdistuu luonnollisesti kirjastojen sosiaalisen median käytön pelisääntöihin. Kovin moni yleinen kirjasto ei kuitenkaan ole vieläkään laittanut sääntöjään vapaasti verkkoon saataville. Onneksi Espoolainen Entressen kirjasto kuitenkin on. Entresselle säännöt ovatkin varmasti tarpeen sillä he ovat kirjastoksi poikkeuksellisen monessa somessa mukana:
- 3 blogia
- Youtube
- Vimeo
- Slideshare
- Flickr
- Wordpress
- Second Life
- Bambuser
- Diigo
- Entressen kirjaston daily
- Kirjaston kalenterit
- Netvibes
Kovin yksityiskohtaiset nämä ohjeet eivät kuitenkaan ole. Pääviesti säännöissä mielestäni on, että jotta kirjasto voi uskottavasti opettaa ja auttaa ihmisiä, kirjaston tulee osata itse toimia nykyajassa, eli siis myös somessa. Tärkeää on, että kirjasto on siellä missä yhteisön jäsenet ovat ja tekee asioita yhdessä heidän kanssaan. Kirjaston tulee myös sosiaalisessa mediassa toimia avoimesti ja julkisesti, keskustella yhteisön kanssa, oppia yhteisöltä ja auttaa apua tarvitsevia. Entressen kirjaston sääntöjen mukaan sosiaalista mediaa käytetään oman innostuksen mukaan vapaaehtoisesti, muun työn ohessa ja esimiesten luvalla. Työntekijän on tärkeää erottaa henkilökohtainen rooli työroolista ja työroolissa ei saa esiintyä salanimillä. Muuten voimassa on normaali netiketti, pitää olla kohtelias eikä provosoida tai haukkua ja pitää kuunnella muita. Anteeksikin on hyvä osata tarvittaessa pyytää.
Normaalin netiketin noudattamisen lisäksi Entressen somen pelisäännöissä erikseen kehotetaan välttämään vakavien ja liian pitkien blogitekstien kirjoittamista. Huumoria siis saa olla, mutta asiallisesti kuitenkin. Somettajan pyydetään myös aina ennen julkaisua harkitsemaan tarkoin, mitä hänellä on lupa kertoa julkisesti, missä ja mistä hän saa keskustella ja kuinka kirjastoa koskeviin kysymyksiin tulee reagoida.
Mielenkiintoista, kuinka löyhät ohjeet Entressen kirjastolla on, mikäli tuossa on kaikki olemassa olevat ohjeet. Tekijänoikeuksista, yksityisyydensuojasta ja muusta sellaisesta ohjeet eivät kerro mitään. Toisaalta noita asiota mietitään muutenkin kirjastoissa päivittäin, joten ehkäpä niiden noudattaminen on itsestään selvää sosiaalisessa mediassakin. Nämä verkosta löytämäni säännöt ovat vuodelta 2011 ja kirjastossa silloin työskennelleen informaatikon Lea Salon tekemät, joten luulenpa että niitä on sittemmin myös päivitetty.
Pelisääntöjen luominen olisi mielestäni hyvä tehdä yhdessä sosiaalista mediaa käyttävän henkilöstön kanssa. Esimies luonnollisesti hyväksyisi säännöt ja ottaisi vastuuta ongelmatilanteissa. Mikäli kirjastolla on oma viestinnän asiantuntija, hänen ammattitaitoaan olisi hyvä käyttää sääntöjen luomisessa. Mielestäni aktiivinenkaan ykstityiskäyttö ei välttämättä anna riittäviä valmiuksia somen työkäyttöön. Pelisääännöt olisi myös hyvä tuoda kaikkien työyhteisön jäsenten tietoisuuteen, vaikka kaikki eivät päivityksiä tekisikään.
Pelisäännöissä tulisi olla ainakin selkeät ohjeet ainakin seuraavista asioista:
- kuka ja kuinka paljon työaikaa saa kuluttaa somen käyttämiseen
- missä ollaan mukana
- millaisista asioista julkaistaan
- mitkä tiedot julkisia, mitkä salassapidettäviä
- millaista kirjoitustyyliä käytetään
- miten erotetaan mielipiteet faktoista
- kuvien tyyli
- nimimerkillä vai omalla nimellä
- miten reagoida mikäli törmää vahingollisiin tietoihin -> kuka laatii oikaisut, jos tarpeen
- miten reagoidaan mokiin
- vastuuasiat
- kuinka huolehditaan tietoturvasta
- millaiset seuraukset näiden sääntöjen rikkomisesta voi olla
- kuka huolehtii sääntöjen päivittämisestä
Entressen säännöt http://www.slideshare.net/leasalo/entressen-kirjaston-pelisnnt-somessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti