perjantai 26. elokuuta 2016

Tehtävä 4 d: Pohdi, miten jatkossa voisit hyödyntää sosiaalista mediaa tehtävissäsi

Olen usein kuullut, ja myönnän itsekin ennen tätä sosiaalisen median kurssia ajatelleeni, että kirjastojen tulisi olla nykyistä aktiivisempia sosiaalisen median hyödyntäjiä. Tämän kurssin myötä olen kuitenkin oppinut, kuinka paljon työtä ja aikaa toimivien, hyvännäköisten ja asiantuntemusta uhkuvien sosiaalisen median profiilien ylläpitäminen vaatii, enkä ole enää ollenkaan niin varma että kirjastojen on syytä käyttää niukkoja resurssejaan tähän työhön. Harrastelijapohjalta ja muiden töiden ohessa someen ei kannata menna sähläämään, vaan ammatillisessa mielessä sosiaalisessa mediasssa oleminen vaatii oikeasti ammattitaitoa, jota mielestäni nykyinen kirjastoalan koulutus ei riittävästi ole ainakaan minulle tarjonnut. Tästä syystä kirjastojen tulee palkata näihin tehtäviin henkilöitä joilta tätä osaamista löytyy joidenkin muiden opintojen kautta hankittuna.

Skype, GoogleDocs ja vastaavat välineet ovat kuitenkin hyödyllisiä välineitä myös kirjaston henkilökunnan väliseen yhteydenpitoon ja eri kirjastojen väliseen ajatusten ja kokemusten vaihtoon. Aika ajoin on kuitenkin mielestäni suotavaa kokoontua kasvotusten järjestettäviin tapahtumiin eikä jättäytyä pelkästään verkossa tapahtuvan vuorovaikutuksen varaan. Usein hedelmällisimmät ajatusten vaihdot tapahtuvat epävirallisissa käytäväkokouksissa varsinaisen ohjelman ulkopuolella.

Tehtävä 4 c: Tutustu yhteen opintojaksolla rakennettuun toteutukseen ja arvioi toteutusta blogissasi


Tutustuin ryhmän Kuhalampi, Lennes ja Siren rakentamaan toteutukseen: "Ryhmätöiden tuottaminen virtuaalisesti (opiskelukäyttöön)".

Ryhmä oli valinnut ryhmätöiden tekemisen välineiksi WhatsAppin, Skypen ja GoogleDocsin. Kaikki nuo välineet ovat hyviä ja niiden valinta oli suunnitelmassa hyvin perusteltu. Mietin kuitenkin oliko kaikkien kolmen välineen samanaikainen käyttö tarpeellista. Tässä tapauksessa WhatsApp ja GoogleDocs olisivat voineet riittää tai jopa pelkästään Googledocs, mutta oli kiva että ryhmä oli esitellyt useamman välineen peruskäytön pintapuolisesti. Toinen vaihtoehto olisi ollut esitellä jokin välinen syvällisemmin.

Kohderyhmää, opiskelijoita ajatellen ryhmä oli valinnut mielestäni käyttökelpoisimmat ja hyödyllisimmät mahdolliset välineet. Merkittäviä tietoturvariskejä en usko kyseisten välineiden käyttöön liittyvän, kunhan opiskelijat muistavat, että henkilökohtaisia asioita ei näissäkään välineissä kannata turhaan levitellä.

torstai 25. elokuuta 2016

Tehtävät 4 a ja 4 b: Linkki Kirjastointi-blogiin ja blogin esittelyvideo

Luomamme Kirjastointi- blogin ja siihen liitetyt Twitterin ja Instagaramin löydät täältä. Tämä blogi on karkea luonnos siitä mitä ja miten järjesteltynä kehittelemämme blogi tulisi sisältämään sekä muutaman esimerkin sivustolle linkitettävistä uutisista ja tapahtumista. Mikäli sivusto otettaisiin oikeasti käyttöön sen sisältöä tulisi päivittää jatkuvasti.

Kirjastointi-blogin esittelyvideo on toteutettu Screencast-o-maticilla.






maanantai 22. elokuuta 2016

Tehtävä 3 c: Toteutussuunnitelma, Kirjastoalan kuumat-blogin luominen

Tarkoituksenamme on perustaa julkinen blogi, johon keräämme yhteen paikkaan kattavan kokoelman kirjastoalan uutisia ja tapahtumia kirjastoalaa opiskelevien ja alalla työskentelevien elämän helpottamiseksi. 

Blogi toteutetaan helppokäyttöisellä ja ilmaisella Wordpressillä ja blogin tueksi perustetaan Instagram- ja Twitter-tilit, jotka lisäävät blogin näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.

Blogin, Instagramin ja Twitterin toisiaan tukevan sisällön on tarkoitus helpottaa kirjastoalaa käsittelevän tiedon löytymistä verkosta ja samalla kannustaa alan opiskelijoita ja alalla työskenteleviä kommentoimaan ja jakamaan tietoa ja tätä kautta myös verkostoitumaan keskenään.

Wordpress, Instagram ja Twitter valikoituivat käytettäviksi ympäristöiksi niiden tunnettuuden, helppokäyttöisyyden ja turvallisuuden vuoksi. 

Pelkkä blogin ja muiden tilien perustaminen ei kuitenkaan riitä, vaan niitä päivittämään ja ylläpitämään pitää löytyä aikaa ja kiinnostusta. Sinne tänne pitkin verkkoa on ripoteltuna suuret ja alati kasvavat määrät kirjastoalaakin koskevaa tietoa. Toimiakseen kunnolla blogin tulisi herättää aktiivisten kirjastolaisten huomio, jotta keskusteluiden ja kommenttien kautta aina uusin tieto tulisi esiin ja käyttöön. Ylläpitäjien tulee paitsi ehtiä päivittää sivuja myös tarkkailla sinne lisättyjen kommenttien paikkansapitävyyttä. Toisaalta tässä tarkistustehtävässä apuaan antavat myös muut sivujen seuraajat.